Idmanin verkkopalveluun

Valaisimia käsittelevä blogi

Tämän sivuston entinen omistaja oli Helsingissä toiminut valaisimia ja valaistusratkaisuja myyvä yritys nimeltään Idman Oy. Sen tarve omalle kotisivulle päättyi vuonna 2006 tapahtuneen fuusioitumisen myötä, jolloin Idman Oy liittyi Philipsiin. Vaikka kyseistä yritystä ei enää vanhassa muodossaan ole siis olemassa, voi taannoisesta fuusiosta lukea tarkemmin osoitteessa Wikipedia, mikäli asia kiinnostaa. On kuitenkin syytä huomioida, että tämän sivuston edellisellä omistajalla tai tällä sivustolla aiemmin olleella sisällöllä ei ole enää mitään tekemistä sivuston nykyisen sisällön kanssa.

Nyt tältä sivustolta löytyy itsenäisesti toimiva blogi, jossa käsitellään jollain tasolla hieman samankaltaisia aiheita kuin edelliselläkin sivustolla. Keskeisimpiä aiheita ovat nimittäin erilaiset lamput ja muut valaisimet sekä niihin liittyvä hyödyllinen tietous. Lamput ovat siinä mielessä kiehtova aihe, että ne liittyvät jokaisen elämään. Joka ikisen ihmisen kotona on lamppuja yleensä useampiakin, joten valaisimet ovat tärkeä osa arkeamme. Etenkin meillä Suomessa syksyn ja talven pimeydessä on käytännössä aivan välttämätöntä omistaa valaisimia, sillä ilman niitä eläisimme varsin synkässä ympäristössä.

Tutustu valaisinten maailmaan – idman.fi

14 Aug 2021

Monipuolinen idman.fi tarjoaa inspiroivia vinkkejä valaisimen valintaan ja sijoittamiseen kotona. Jos valaisinvalinnat tuottavat päänvaivaa, kannattaa tutustua idman.fi-sivuston maailmaan ja napata parhaat vinkit talteen. Opi esimerkiksi, kuinka sijoitat valaisimet oikein ja kuinka valitset omaan kotiisi sopivan valaisimen. Kun kodin valaistus on kunnossa, pääsee sen sisustus oikeuksiinsa!

Miten valita omaan kotiin sopiva valaisin?

14 Dec 2018

Moni tunnustautuu sisustushulluksi, joka tykkää sisustaa kotia, mutta aika harva kiinnittää riittävää huomiota kodin valaisinvalintoihin, vaikka juuri valaistus on se seikka, joka luo pisteen I:n päälle sisustuksessa. Valaisinta valittaessa on kaikista tärkeintä pohtia valaisimen käyttötarkoitusta sekä sitä, minne valaisin tullaan sijoittamaan. Jos valaisimen valinta tuottaa vaikeuksia, kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen.

Nettikasinoidenväliset kilpailut

5 Nov 2017

Nettikasinot ovat iso bisnes ympäri maailmaa. myös suomalaiset koluavat näitä casinoita netin syövereissä. Monet casinot tarjoavat palveluitaan myös suomen kielellä ja jopa asiakaspalvelua on tarjolla suomeksi.

Ja koska nettikasinoita on paljon, kuin sieniä sateella, niin tietysti alalla halutaan mitellä paremmuudesta. Kuka on parempi kuin muut ja kenen casino toimii toisia paremmin? Ja koska kasinoita on paljon, tarvitaan myös useampia gaaloja ja kilpailuja siitä, että mikä on toista parempi.

Yksi alan arvostetuimmista palkinnoista on EGR Magazinen vuosittain järjestämä EGR Awards. EGR on maailman johtava iGaming-alan lehti ja sen järjestämä gaalailta kerää tänäkin vuonna Lontooseen yli 800 pelialan merkkihenkilöä jännittämään, mitkä casinot pärjäävät lähes 30 eri kategoriassa jaettavissa palkinnoissa.

Vuoden 2017 EGR:n gaalassa aikaisemminkin useita kertoja palkittu nettikasino LeoVegas on kahminut valtavasti ehdokkuuksia eri kategorioissa. Yhteensä LeoVegasilla on jopa 10 ehdokkuutta eri sarjoissa, kuten vuoden operaattoriksi, vuoden casino-operaattoriksi, vuoden mobiilioperaattoriksi sekä vuoden vedonlyöntioperaattoriksi.

LeoVegas on aiemmin jo ehditty palkita esimerkiksi parhaimpana mobiilikasinona, mikä tarkoittaa sitä, että tuolla kyseisellä nettikasinolla on kaikista parhaimmat edellytykset pelata casinon pelejä mobiililaitteella eli älypuhelimella tai tabletilla. Yksi suurimmista jackpot-voitoista onkin tapahtunut juuri LeoVegasin mobiilicasinolla, kun joku onnekas nappasi yhdellä pyöräytyksellä jopa 4,6 miljoonaa euroa. Siinä voidaan sanoa, että on ollut kännykkä hintansa väärti, vaikka olisi ollut iPhonen uusin versio. Mitä se ei tietenkään ollut, koska tuon voiton aikaan iPhonen uusin versio oli joku sellainen versio, joka on nykyään jo vanha versio. Ehkä nelonen, vai mitä niitä nyt olikaan.

Nimensä puolesta tämä nettikasino on hauska yhdistelmä Las Vegasia ja leijonaa, Leo Leijonaa, jos tarkkoja ollaan. Casinon logossa komeileekin leijonan kuva, mutta ei kannata huolestua sillä se on varsin kesy elukka, vaikka leijona onkin.

LeoVegasin leijona on muuten nähtävillä myös Brentford FC -jalkapallojoukkueen rintamuksessa, sillä casino teki kesällä tuon Englannin kakkossarjatasolla pelaavan joukkueen kanssa sponsorisopimuksen. Tai itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niin varsinaisesta leijonasta ei näy kuin tassunpohja, sillä paidassa lukee vain tekstinä casinon nimi LeoVegas. Brentford FC:n omassa logossa on mehiläinen ja joukkue tunnetaankin englantilaisten keskuudessa lempinimellä mehiläiset. Siksi onkin ehkä ihan hyvä, että leijonaa ei varsinaisesti paidassa näe, sillä siinähän menisi ihminen ihan sekaisin, että mikäs elukka tässä nyt  onkaan kyseessä, kun on kaikenlaisia petoja paidassa. Petohan se on mehiläinenkin, kun pistää perhana.

Brentford sijoittui viime kaudella Englannin mestaruussarjana tunnetun toiseksi korkeimman sarjatason 10. joukkueeksi, mutta on tälle alkaneelle kaudelle toiveikas, että kauden päätteeksi sijoitus olisi jo paljon korkeampi.

Tammikuussa 2017 LeoVegas täytti viisi vuotta ja juhlistaakseen sitä, se käynnisti hyväntekeväisyysjärjestön - mitäs muita kuin leijonia auttamaan. LeoVegas tukeekin nyt kahta eri leijonajärjestöä.

Wildlife Conservation Network WCN perusti hiljattain leijonien suojeluun omistetun sivuhaaran nimeltä LRF eli Lion Recovery Fund. LeoVegasin lahjoitus leijonajärjestölle oli yksi ensimmäisistä, mitä järjestö sai. Samaa leijonajärjestöä LRF:ää tukee myös kuuluisan näyttelijän Leonardo DiCaprion nimeä kantava yhdistys. LRF:n tavoitteena on tuplata leijonien määrä vuoteen 2050 mennessä. Leijonat ovat suurissa ongelmissa, sillä niiden elintila on ihmisen myötävaikutuksella pudonnut viidennekseen siitä, mitä se joskus oli ja niiden määrä vähenee koko ajan.

Toinen LeoVegasin tukema leijonajärjestö on nimeltään Emoya Big Cat Sanctuary, joka on eteläafrikkalainen perhejohtoinen järjestö, joka pyörittää leijonien kuntoutuskeskusta.

LeoVegas on kahden pelastetun leijonan, Brunon ja Omarin virallinen sponsori ja lisäksi yhtiön työntekijät voivat käydä tekemässä vapaaehtoistyötä leijonien kuntoutuskeskuksessa.

Kuinka sijoittaa valaisin oikein?

19 Sep 2017

Jos olet jo onnistunut valitsemaan itsellesi ja käyttötarkoituksiisi sopivan valaisimen, on aika varmistaa, että asennat valaisimen optimaaliseen paikkaan. Tämä on oleellinen asia, jotta saat valaisimesta kaiken mahdollisen irti. Mieti millaista tunnelmaa ajat takaa ja kokeile, miltä valaisin näyttää suunnittelemissasi kohdissa. Varmista, että pistorasiat ovat riittävän lähellä, jotta valaisimen kytkentä onnistuu ilman ylimääräisiä jatkojohtoja.